Pyöröpolarisaatiosuodin


Pyöröpolarisaatiosuodin on erittäin suosittu valo- ja videokuvauksessa käytettävä suodin. Sen avulla valokuviin saadaan lisää saturaatiota ja kontrastia. Lisäksi suotimen käytöllä voidaan ehkäistä heijastusten näkymistä kuvassa. Toki suotimen kanssa tarvitaan hieman pidempää valotusaikaa, eikä se siksi sovellu käyttöön kaikissa tilanteissa. Korkeat suotimet voivat myös aiheuttaa vinjetointia, eli kuvan reuna-alueiden tummenemista.

Suotimen toiminta perustuu yläastefysiikasta tuttuun valon käyttäytymiseen. Tavalliset valonlähteet, kuten aurinko tai hehkulamppu, tuottavat käytännössä täysin polarisoimatonta valoa. Polarisoimaton valo, joka etenee sähkömagneettisena aaltona, värähtelee satunnaisesti eri suuntiin.

Valo voi kuitenkin olla myös lineaarisesti polarisoitunutta tai ympyräpolarisoitunutta. Lineaarisesti polarisoitunut valo värähtelee vain tietyn tason suuntaisesti. Esimerkiksi veden pinnasta heijastunut valo voi olla voimakkaasti lineaaripolarisoitunut. Ympyräpolarisoituneessa valossa kaksi valoaallon komponenttia värähtelee toisiinsa nähden 90 asteen kulmassa. Polarisaatiosta voi lukea lisää vaikkapa tästä pdf-dokumentista.

Aurinkolasit ovat esimerkki käytännön sovelluksesta, jossa tiettyyn suuntaa polarisoitunut valo suodatetaan pois. Aurinkolaseilla voidaan suodattaa vaikkapa tiestä heijastunutta valoa, jotta kuljettaja ei häikäistyisi.

Polarisaatiosuotimen avulla kameraan saapuvasta valosta voidaan suodattaa pois tiettyyn suuntaan värähtelevät sähkömagneettiset valoaallot. Näin saadaan poistettua ei-toivottuja heijastuksia kuvista. Kuvaaja voi säätää efektin voimakkuutta pyörittämällä suodinta ja nähdä vaikutuksen etsimen läpi.

Pyöröpolarisaatiosuodinten lisäksi on olemassa myös lineaarisia polarisaatiosuotimia. Niillä aikaansaatu efekti on usein voimakkaampi kuin pyöröpolarisaatiosuotimilla, mutta lineaarisen suotimen käyttö voi vaikeuttaa automaattitarkennuksen toimintaa joillain kameramalleilla.

Lisää tietoa polarisaatiosta ja sen kamerasovelluksista voit lukea esimerkiksi seuraavista lähteistä:

Hankin todella edullisen pyöröpolarisaatiosuotimen Dealextremestä. Tässä pari testikuvaa kolikosta, joka on ikkunan edessä olevalla pöydällä. Ensimmäinen kuva on otettu ilman suodinta ja toinen suotimen kanssa. Suotimen laatua en osaa arvioida, mutta efekti on ilmeinen ja todella voimakas. Heijastunut valo on alemmassa kuvassa lähes täysin eliminoitu. Täytyy vain odotella aurinkoisempia päiviä, jotta hankinnan vaikutusta ulkokuviin pääsee testailemaan tosissaan.

[simage=331,400,y,center]

[simage=332,400,y,center]

1. muokkaus: Kappas vain, jos artikkelin päättää kuvaan, sivuston taitto menee rikki.

2. muokkaus: Onkohan olemassa suodinta, joka suodattaisi valokuvissa olevien tasojen päällä näkyvän pölyn pois kuvista?

3. muokkaus: 1. kuvassa valotusaika on muuten 1/20 sekuntia ja toisessa 1/4 sekuntia. Pitkän valotusajan tähden käsivaralta otettu kuva on tärähtänyt.