Nyt olen pari päivää käytellyt uunituoretta N8 luuria ja uskoisin, että laitteen pahimmat ongelmat ovat tässä ajassa tulleet esiin. Vekottimen hyvät puolet ovat selvillä muista yhteyksistä, sillä kamera, liitettävyys (HDMI, USB On-The-Go, jopa PC:n OVI Suite), akkukesto ja näyttö ovat onnistuneita.
Muutama seikka kuitenkin kaipaisi pientä hiomista.
Laiteessa on esiasennettu tuki Mail for Exchange -synkronoinnille. Tämä on kuitenkin liitetty hyvin kiinteästi sähköpostiin, ja en aluksi edes löytänyt paikkaa, josta MfE asetukset määritellään (manuaalia en tietenkään lukenut). Kun MfE asetukset olivat kunnossa, synkronointi Googlen palveluiden kanssa kyllä tapahtui, mutta hyvin epämääräisellä tavalla. Olisi kiva, jos laite kertoisi selkeästi ainakin ensimmäisen synkronoinnin yhteydessä, että nyt siirrettiin X kappaletta sähköpostia, Y kappaletta kalenterimerkintää ja Z kappaletta yhteystietoja. Näin ei tapahdu, vaan synkronoinnin tila pitäisi pystyä päättelemään pyörivästä ikonista, joka vain kertoo, että jotain tapahtuu. Synkronoinnin tapahtumat pitää käydä erikseen tarkistamassa lokitiedostoista.
Lisäksi olin laittanut hienosti nimetyn MfE asetuksen “Remove messages” arvoksi “never”, koska ajattelin, että puhelin saattaisi vahingossa poistaa viestejä puhelimen muistin lisäksi myös palvelimelta. Tämä oli suuri virhe, sillä nyt laite yritti ladata kaikki koskaan saadut GMail-sähköpostiviestit puhelimeen. Tämä aiheutti sen, että ensimmäinen synkronointi ei tainnut koskaan valmistua, ja sen lisäksi MfE alkoi jatkuvasti kysellä salasanaa, vaikka se oli tallennettu asetuksiin. Jouduin poistamaan MfE-tilin kokonaan ja tekemään sen uudelleen, tällä kertaa eri asetuksilla (asetus “Remove messages” vaikuttaa siis vain siihen, kuinka vanhat viestit haetaan laitteeseen).
Toinenkin ongelma liittyi sähköpostitilien määrittelyyn. Nokian tarkoituksena on ilmeisesti tehdä sähköpostiasetusten tekemisestä helppoa, mutta tässä tapauksessa asetusvelhon omatoimisuus johti ongelmaan. Tein uuden sähköpostitilin työpaikan postitunnuksilla, mutta laite ei kuitenkaan kysellyt esimerkiksi lähettävän postipalvelimen osoitetta. Siitä huolimatta postit kulkivat, sillä vekotin päätti käyttää kyselemättä imap.com-palvelimen SMTP-palvelinta. Asetusta ei voinut edes muuttaa käsin.
Tämä pulma ratkesi myös uuden tilin luomisella, joka tapahtui täsmälleen samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Nyt SMTP-palvelimen tiedot saikin syöttää käsin. Kummallista oli, että uusi tili korvasi automaattisesti vanhan, samaa sähköpostia käyttäneen tilin. Saattoi olla, että ensimmäinen ongelma oli vain laitteen vanhemmassa ohjelmistossa, sillä välissä päivitin laitteen uusimpaan ohjelmistoversioon.
Laitteen mekaaninen toteutus on muuten mallikas, mutta yläreunan (kameran puoleisen päädyn) muovikuori natisee pienestäkin kosketuksesta.
Edeltävää N900-puhelimeen verrattuna löytyy myös pari kohtaa, jossa olisi parantamisen varaa. Selaimessa ei toimi pyyhkäisyeleet, esimerkiksi N900 osasi siirtyä sivuhistoriaan tai mennä valintamoodiin kun näyttöä lääppi sopivasti. Toivottavasti paranneltu selain saadaan valmiiksi nopeasti. Kirjoittaminen virtuaalinäppäimistöllä on tuskaa N900:n fyysiseen näppäimistöön tottuneelle. Toki laite on huomattavasti ohuempi kuin N900. Lisäksi esimerkiksi sähköpostia tai viestiä kirjoittaessa on outoa, että siirrytään erilliseen virtuaalinäppäimistönäkymään.
Kokonaisuutena N8 on erittäin hieno laite, mutta kovasti sähköpostia tai viestejä kirjoittelevalle käyttäjälle N900 on selvästi parempi valinta. Toivottavasti ajan myötä virtuaalinäppäimistöllä kirjoitteluun tottuu. Jos N900 on Ritari Assän KITT, joka voi muuntautua (vuoden 2008 jaksoissa) Mustangista paketti- tai lava-autoksi, N8 on kuin superauto, joka näyttää hyvältä, tekee joitakin asioita erittäin tyylikkäästi, mutta jossa tietyt yksityiskohdat ärsyttävät suunnattomasti.