Olkalaukku kameralle: Lowepro Event Messenger 150


Isohkon kamerarepun raahaaminen mukana käy työstä. Jos koko kalustoa ei tarvitse, pienempi laukku toimii hyvin repun rinnalla. Etsiskelin jonkin aikaa kohtuuhintaista ja huomaamatonta kameralaukkua. Aikaisemmin olkalaukkuna toimi Lowepro Nova 160 AW, joka kyllä hoiti hommansa hyvin, mutta jonka ulkoinen olemus on kovin pullea ja kameralaukkumainen. Tuon laukun tila on hyvin rajallinen — mukaan saa kameran kanssa yhden lisäobjektiivin tai salaman.

Laukun etsiskely päättyi lopulta Lowepron Event Messenger 150 -mallin hankintaan. Kyseessä on sarjan keskimmäinen, saatavilla on myös hieman pienempi ja myös isompi malli. Keskimmäiseen mahtuu mukavasti kamera sekä kaksi keskikokoista lisäobjektiivia (18-55 mm ja 70-300 mm) ja tabletti. Epämukavasti laukussa kulkee myös kolmas lisäobjektiivi tai salama, mutta silloin kaikki ei ole nopeasti esiin kaivettavissa. Event Messenger -sarjan laukut eivät näytä niin kovasti kameralaukuilta ja niiden profiili on sopivan litteä.

Laukku on nyt ollut käytössä puolisen vuotta ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen. Olkalaukku pysyy hyvin ryhdissään ja esimerkiksi kameraosaston sulkeva läppä pysyy itsekseen ylhäällä, jos niin haluaa. Lisäksi läpän sulkevat velcro-tarrat on mahdollisuus poistaa käytöstä, jos ei halua aiheuttaa meteliä laukkua avatessa. Lowepro Event Messenger -laukussa ei ole sääsuojausta, joka täytyy ottaa reissuun lähtiessä huomioon. Usein mukaan tulee pakattua muovipussi hätävaraksi, jos rankkasade yllättää. Pienestä tihkusateesta ei ole käytännössä haittaa. Harrastuksen kannalta hankinta on myös ollut onnistunut. Huomaamattomassa laukussa kameraa tulee kannettua mukana silloinkin, kun iso reppu tuli aikaisemmin jätettyä kotiin.