Tapaus Toshiba Portege R100


Sain töissä käsiini käytetyn Toshiba Portege R100 kannettavan. R100 on todella kevyt – painoa koneella on noin kilon verran. Tietokoneessa ei ole ulkoista asemaa. Kiintolevy, jota koneessa käytetään on 1,8-tuumainen. Koneeseen piti asentaa Windows XP -käyttöjärjestelmä ja tarvittavat ajurit. Kuulostaa helpolta. Valitettavasti homma ei mennyt ihan putkeen.

Portege R100

Koska kiintolevy on tavallista pienempi, eikä ulkoiselta medialta asentaminen ollut mahdollista, täytyi ensimmäiseksi hankkia sopiva laite, jolla koneen kiintolevyä pääsi käsittelemään. Tällainen laite löytyi Verkkokaupan sivuilta. Ei muuta kuin laite tilaukseen. Valitettavasti tilattu USB-adapteri ei ollutkaan tarkoitettu 1,8-tuuman levyille, vaikka Verkkokaupan ja laitteen valmistajan sivuilla niin väitettiin. Jouduttiin siis tilaamaan vielä toisenlainen USB-laite, tällä kertaa oikean kokoisille levyille tarkoitettu USB-kiintolevykotelo.

Muutaman päivän kuluttua Posti kiikutti kiintolevykotelon käsiini. Ei muuta kuin asentamaan. Jostain syystä kannettavan kovalevy oli kuitenkin rikki. Kone kyllä käynnistyi, mutta isoja tiedostoja siirtäessä tuli paljon lukuvirheitä. Samoin rikkinäinen oli toinen kovalevy, jota kokeiltiin. Toiselle levylle kirjoittaessa lukuvirheitä ei sattunut, mutta tietokoneen käynnistäminen ei onnistunut levyltä millään. Lopulta joututtiin etsimään käsiin vielä kolmas kovalevy, joka viimein toimi kunnolla.

Windowsin asentaminen sujuu ilman CD-asemaa tai muita medioita niin, että asennusmedian sisältö kopioidaan toisen tietokoneen avulla asennuskohteen kovalevylle. Kovalevyn ykkösosion on syytä olla alle 10 gigatavun kokoinen, jotta sen varmuuskopiointi onnistuu myöhemmin kivuttomasti. Kannettavan levy täytyy siis todennäkoisesti osioida aluksi. Osiointi kannattaa tehdä ohjelmalla, joka osaa muuttaa osioiden kokoa ilman, että niiden sisältöä täytyy tuhota. Näin mahdollisesti levyllä olevat käynnistystiedostot ovat käytettävissä myöhemmin.

Kun osiointi on saatu valmiiksi, Windows XP:n media kopioidaan kovalevylle sopivaan kansioon. Nyt kiintolevy siirretään takaisin kannettavaan tietokoneeseen, joka käynnistetään. Jotta kone käynnistyy, täytyy kiintolevyllä olla käyttöjärjestelmä, esimerkiksi DOS tai vanha Windows. XP:n asennus käynnistetään ajamalla asennusmedialta kopioitu ohjelma I386\WINNT.EXE (DOS) tai I386\WINNT32.EXE (Windows).

R100 kannettavan tapauksessa kone käynnistettiin DOS-käyttöjärjestelmän avulla ja Windowsin asennus käynnistettiin ajamalla WINNT.EXE. Valitettavasti asennusohjelma hyytyi kesken asennustiedostojen kopioimisen. Syytä tähän ei selvinnyt.

Tilanne korjaantui, kun irrotin kannettavan kovalevyn, siirsin toisen tietokoneen avulla Windowsin asennusmedian kansion I386 kokonaan asennusohjelman luomaan väliaikaiseen kansioon. Sitten kiinnitin kovalevyn takaisin koneeseen, jatkoin asennusta ja tällä kertaa kaikki onnistui. Valitettavasti hommaan tuhraantui aikaa todella paljon ja hermot menivät monta kertaa.

,

10 responses to “Tapaus Toshiba Portege R100”

  1. Kone osaa kyllä bootata usb-cd/dvd -asemaltakin, jolloin asennus onnistuu huomattavasti helpommin. Itselläni nimittäin on samanlainen kone. Kaikki usb-asemat tosin eivät tue boottaamista.

  2. Varmaankin PXE-pohjainen asennus olisi kaikkein helpoin toteuttaa. En vain ole tuohon perehtynyt, eikä oikein ollut aikaa opetella.

    Tietääkseni kone on aika kranttu sopivan USB tai PCMCIA-paikkaan liitettävän CD/DVD-aseman suhteen. Lisäksi sopivat asemat ovat melko kalliita, ainakin jos ostaa suoraan Toshibalta. Käytettynä voipi löytää halvalla.

  3. Asennus WINNT.EXE ohjelman avulla ei muuten olisi varmaankaan “hyytynyt” kesken, jos ensin olisi ladannut SMARTDRV.EXE:n tiedostojen käsittelyä nopeuttamaan. En vain tiennyt tuostakaan tuolloin.

  4. Mullakin on tuollainen kone ja onnistuu ihan kivasti xp asennus tuollaisella 20e maksaneella USB asemalla.

  5. Viitsisitkö katsoa aseman mallin ja lähettää kommentiksi?

  6. Ittelläni ollu samanlainen operaatio… ainut et loppujen lopuksi osoittautu kovalevy vialliseksi. Ei kellään olisi tietoa mistä saisi r100:een jonkin kokosen kovon? Kiitos jo etukäteen…

  7. Todennäköisesti 1,8″ kiintolevyjä _sopivalla_liittimellä_ on lähes mahdoton löytää mistään. ZIF-liittimellä olevia levyjä saattaa löytyä, mutta tuohon väliin ei oikein mahdu adapteria. Kannattanee kuitenkin katsella vaikkapa e-baystä, jos sattuisi käymään tuuri.

    Toinen vaihtoehto voisi olla sopivan SSD-levyn hankkiminen tai CF-kortin käyttö kiintolevynä adapterin kanssa. Dealextremessä myydään joitain adaptereita.

  8. Itse hankin sopivan kiintolevyn ebaystä sen jälkeen kun kone putosi lattialle. Jossain vanhemmissa ipodeissa on käytetty sopivalla liittemellä olevia 1.8″ levyjä. 20Gb levy maksoi muistaakseni 30-40e suomeen toimitettuna.

  9. Minulta löytyisi useanpi kipale nuita kyseisiä kovalevyjä todella edullisesti jos joku vaan sattuu vielä kaipaamaan :D Mallia TOSHIBA Disk drive MK2006GAL HDD1488 jne.. eli 20gigasii vissii ja tosiaan nuita 1,8tuumasii pistäkäähän mailii jos joku viel kaipailee arto_paakkari@hotmail.com