Varmuuskopiointia – Cobian Backup


Nukutko yösi huonosti, painaako mieltä, kiristääkö vanne päätäsi? Onko varmuuskopiot ottamatta? Olisiko syytä korjata asia?

Ainakin itseäni alkoi vaivata varmuuskopiointi — tai pikemminkin sen puute. Pöytäkoneelle oli kertynyt kymmeniä gigatavuja valokuvia, mp3-tiedostoja, kirjoitettuja dokumentteja ja muita tärkeitä tiedostoja. Tuollaista määrää dataa ei oikein viitsi poltella DVD-levyille, joiden kanssa tulee kuitenkin arkistointiongelmia. Miten siis varmuuskopioida valtava määrä tarpeellista tietoa helposti turvalliseen paikkaan?

Päätin ratkaista ongelman ulkoisen USB-väylään liitettävän kiintolevyn avulla. Ostin kiintolevyni käytettynä. Maksoin 50 euroa 250 Gt tietoa vetävästä Lacie-merkkisestä laatikosta. Tarkoitus on pitää levyä päällä vain varmuuskopioinnin ajan, jotta mahdollisuus kiintolevyn poksahtamiseen olisi mahdollisimman pieni.

Käytin tovin etsiskellessäni sopivaa tietokoneohjelmaa hoitamaan tiedostojen kopiointia uudelle ulkoiselle kovalevylle. Ohjelman tulee olla sellainen, että tiedostoja ei tarvitse joka kerta kopioida uudelleen, alusta saakka. Sen sijaan ohjelman tulee pitää kirjaa uusista ja muuttuneista tiedostoista ja kopioida vain ne. Tähän pystyy Cobian Backup -varmuuskopiointiohjelma.

Cobian Backupin avulla suoritutuu myös monesta muusta tehtävästä. Sen avulla varmuuskopioinnit voi ajaa tiettyinä viikonpäivinä. Itse voi myös päättää, ajetaanko joka kerralla “täysi varmuuskopio”, eli kopioidaanko kaikki tiedostot uudelleen talteen. Vaihtoehtoisesti täysi varmuuskopio voidaan ottaa esimerkiksi vain joka viidennellä varmuuskopiointikerralla.

Ohjelmalle voi syöttää useita erilaisia varmuuskopiointitehtäviä. Kopioidut tiedostot voidaan myös salata tai pakata. Varmuuskopioinnista tuotetun lokitiedoston saa automaattisesti lähtemään itselleen sähköpostilla. Paikallisten muistien lisäksi varmuuskopioita voi tallentaa myös FTP-palvelimelle. Cobian Backupin saa myös suomenkielisenä.

Jouduin muuttamaan muutamia Cobian Backupin asetuksia itselleni sopivaksi. Yleisistä asetuksista merkitsin kohdat “Suorita ohitetut varmistukset” ja “Suorita kysymättä”. Varmuuskopiointitehtävien asetuksiksi laitoin “Varmistuksen tyyppi – lisäävä” ja “Tee joka (x) täysi varmistus – 10“. Otin merkinnän pois kohdasta “Tee eri varmistukset käyttäen aikaleimoja“. Näillä asetuksilla kopiot tulevat ajetuksi, vaikka toiminnon peruisi kun ohjelma aikoo varmuuskopioinnin ajaa. Varmuuskopiot ovat “lisääviä” eli vain muuttuneet tai uudet tiedostot kopioidaan. Joka kymmenes varmistus on sellainen että kaikki tiedostot kopioidaan uudelleen. Eri varmuuskopioita ei tehdä eri kansioihin, vaan käytetään aina samoja kansioita. Näin tieto ei monistu ulkoiselle levylle useita kertoja.

Tiedon varmistamiseen ulkoinen USB-väylään tai lähiverkkoon liitettävä levy on omiaan. Sitä voi tarpeen vaatiessa käyttää myös kannettavan tietokoneen aarteiden varmistamiseen. Kustannukset suurenkin tietomäärän varmuuskopioinnista ovat varsin alhaiset, eikä toiminta ole toisinaan epävarmojen verkkoyhteyksien varassa.

Taas voi nukkua yönsä hieman paremmin.

,

4 responses to “Varmuuskopiointia – Cobian Backup”

  1. Etsin Suomenkielistä varmuuskopiointiohjelmaa ja satuin löytämään tämän Cobian Backupin.
    Buffalo 500gt on vielä laatikossa, mutta ohjelman latasin poytäkoneelleni hetki sitten ja kunhan tutustun niin läppärille myös.

    Voitko neuvoa ratkaisun seuraavaan:ERR 15.11.2008 14:13:36 Tämä EI ole virhe: Uusi versio on saatavilla. Lataa se sovelluksen lataussivulta!

    Kiitokset lähettelee kuuskymppinen “nuorukainen” Länsi-Pasilasta, joka haluaa oppia varmuuskopioimaan.

  2. Etsin Suomenkielistä varmuuskopiointiohjelmaa ja satuin löytämään tämän Cobian Backupin.
    Buffalo 500gt on vielä laatikossa, mutta ohjelman latasin poytäkoneelleni hetki sitten ja kunhan tutustun niin läppärille myös.

    Voitko neuvoa ratkaisun seuraavaan:ERR 15.11.2008 14:13:36 Tämä EI ole virhe: Uusi versio on saatavilla. Lataa se sovelluksen lataussivulta!

    Kiitokset lähettelee kuuskymppinen “nuorukainen” Länsi-Pasilasta, joka haluaa oppia varmuuskopioimaan.

  3. Olen etsinyt Suomenkielistä varmuuskopiointi ohjelmaa.Nyt sellaisen taisin löytää. ilmestyykö postiini tunnistetietoja. Odotellaan. Kiitos